lauantai 22. elokuuta 2020

 

Kesä(maalis)kuu 2020, viinejä antipasti-pöytään

Virustilanne aiheutti maaliskuun kerhotapaamisen perumisen. Viinit olivat jo hankittuna kun viime hetkellä päätimme siirtää maistelun myöhempään ajankohtaan. Kun koronarajoitukset höllenivät kesäkuussa niin päätimme pitää poikkeuksellisen kesäkokoontumisen. Aikaisempina vuosinahan emme ole kokoontuneet kesäkuukausina muuten kuin vuotuisen kesäretken merkeissä. No nyt kuitenkin kerholaiset jo näyttivät kaipaavan hiukan elämää ja paikalle saimme suht’ normaalin kokoisen porukan, 19 kerholaista.

Viinit olimme valinneet antipasti-pöytään sopiviksi. Tarkoituksena oli myös maistelaa hiukan erityylisiä viinejä; osa melko tuttuja kun taas toiset hyvinkin eksoottisia, eritoten tuo Georgialainen. Kaukasiaahan pidetään viinin viljelyn syntyalueena ja vitis viniferan domestikaatio lienee tapahtuneen Georgian ja Armenian alueella joskus 5000 vuotta sitten. Vanhimmat arkeologiset todisteet viinin viljelystä on löydetty nimenomaan Georgian alueelta. Kolme ensimmäistä viiniä edustivat ”merellistä” tyyliä. Punaiset puolestaan olivat melko perinteisiä viinityyppinsä edustajia.

Ruuaksi Hannes tarjosi antipastilautasen alkuperäisen noutopöytäidean sijaan.

Hanneksen antipastilautanen

Tällä kertaa äänestimme pelkästään valkoviineistä.

Argyros Assyrtiko Santorini

Tuottaja

Alue

Rypäle

Vuosikerta

Hinta

Argyros

Santorini , Gr

Assyrtiko

2016

24,89 €

Aloitimme Santorinin saaren viinillä. Ko. saarella on tuhat vuotiset viiniviljelyperinteet ja itse rypälekin lienee kotoisin Santorinista. Tuoksultaan viini oli raikkaan mineraalinen ja siitä löysimme vivahteita vihreästä karviaisesta. Maku seurasi hyvin tuoksun aromeja ja sitä ryyditti myös hento yrttisyys. Hapot olivat suhteellisen pehmeät. Viinin sanottiin maistuvan Kreikalta. Valkoviiniäänestyksessä viini otti jaetun ykköspaikan 14 äänellään.

Carallán Albariño

Tuottaja

Alue

Rypäle

Vuosikerta

Hinta

Adegas Terrae

Rias Baixas, Sp

Albariño

2018

11,98 €

Välimereltä siirryimme Atlantin rannikolle läntiseen Espanjaan. Viinin tuoksu oli yllättävän hedelmäinen ja ensimmäisestä nuuhkaisusta tuli mieleen ”vihreä kuula”. Myös maku oli albariñoksi hedelmäinen, kukkainen, yrttinen ja jopa hunajainen. Myös persikan maku tuli esiin. Äänestyksessä viini sain 5 ääntä.

Banfi La Pettegola

Tuottaja

Alue

Rypäle

Vuosikerta

Hinta

Banfi

Toscana, It

Vermentino

2018

18,98 €

Palaamme Välimerelle Toskanaan maistelemaan vermentinoa. Kyseistä rypälettä viljellään eri alueilla eri nimillä niin Italiassa kuin Ranskassakin. Lasiimme oli päätynyt tuoksultaan hedelmäinen ja herukkainen viini. Hyvän hapokkaan viinin mausta tunnistautui eritoten raikas valkoherukkaisuus. Äänestyksessä viini jakoi ykköspaikan 14 äänellään.

Tbilvino Qvevris Rkatsiteli

Tuottaja

Alue

Rypäle

Vuosikerta

Hinta

Tbilvino

Kakheti, Georgia

Rkatsiteli

2017

17,99 €

 

No mikäs tää nyt sitten on. Georgian on muinoin ollut keskeinen viinimaa – muinoin, ainakin tämän viinin perusteella. Tosi erikoisen makuinen uusi tuttavuus, kuin ylikypsistä hedelmistä ja marjoista tehty käynyt mehu. Tuoksussa lisäksi melonimaisuutta, maussa tanniinisuutta. Jos haluaa maistaa jotakin uutta niin kannattaa kokeilla. Äänestyksessä juoma jäi hännille saamatta ääntäkään.

Zaccagnini Montepulciano

Tuottaja

Alue

Rypäle

Vuosikerta

Hinta

Zaccagnini

Abruzzo, It

Montepulciano

2015

9,49 €


Palaamme Välimerelle ja tarkemmin Adrianmeren rannalle keskiseen Italiaan Abruzzoon, joka on montepulciano rypäleen ominta aluetta (huomattakoon, että rypäleellä ei ole tekemistä Toscanassa sijaitsevan samannimisen kylän eikä sieltä tulevan maineikkaan Sangiovese-pohjaisen DOCG-viinin Vino Nobile di Montepulcianon kanssa). Viinin tuoksu oli kypsän hedelmäinen. Maku oli pehmeän pyöreä ja siinä todettiin maistuvan niin kirsikka kuin myös salmiakkikin.

 

Domain Busquet Ameri Single Vineyeard

Tuottaja

Alue

Rypäle

Vuosikerta

Hinta

Domaine Bousquet

Mendoza, Ar

Cabernet Sauvignon, Malbec, Merlot, Syrah

2015

43,73 €

Viimeisenä maistelimme argentiinalaista Bordeaux kopiota. Valmistaja oli kylläkin onnistunut tekemään hyvin ranskalaistyylisen, laadukkaan viinin. Tuoksusta tuli voimakkaasti esille malolaktisen käymisen jäljet. Tuoksu oli myös tuhti. Maku oli pehmeän voimakas ja siinä oli tummien marjojen aromeja, nahkaisuutta ja pippurista mausteisuutta. Pehmeät tanniinit tasapainottivat makua.

Illan viinejä rivissä. Georgialainen erottuu värillään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti