Tietoja kerhosta

Hiukan viinikerhosta

Lohjalla innokas viinin ystävien joukko on kokoontunut jo vuodesta 1990 alkaen Leenan ja Matin johdolla. Oma historiani kerhossa on vielä melko nuori. Olen ollut mukana pari vuotta, joten aikaisemmasta historiasta minulla on vain toisen käden tietoa. Kerhon jakelulistalle lienee tällä hetkellä noin 80 henkilöä.

Kerhomme kokoontuu keskimäärin joka kuun kolmas torstai hyvän ruuan äärellä ravintola Hanneksessa. Joka kuussa meillä on oma teemansa ja Hannes loihtii teemaan sopivan menun. Jotkut viinit aivan vaativat ruokaa seurakseen, jotta viinin koko potentiaali nousee esiin. Maistettava on yleensä kuusi viiniä. Aluksi alustetaan hetki illan viineistä, jonka jälkeen maistellaan ilman ruokaa ja ruuan kanssa. Olemme ottaneet tavaksi myös äänestää illan paras (tai parhaat) viini(t). Jokaisella mukana olijalla on kaksi ääntä, jotka molemmat voi antaa yhdelle viinille tai jakaa kahden viinin kesken. Illan hinta ruokineen ja viineineen on yleensä 50-65€. Kohtuullinen hinta hyvistä viineistä ja ruuasta. Lisäksi Hannes ottaa huomioon kaikenlaiset ”ruokavammat” erinomaisesti.

Aina silloin tällöin kutsumme myös maahantuojien esittelijöitä kertomaan ja maistattamaan omia viinejään. Erityisen suosittu esiintyjä on ollut Norexin ”pastori” Juha Rantala. Kesäisin järjestämme retkiä hyviin viiniravintoloihin.


Mukaan mahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti